Munkkiliiga

Pääkokonaisuudet => Turnaukset & kilpailut => Aiheen aloitti: latesofi - 04.12.11 - klo:19:21



Otsikko: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: latesofi - 04.12.11 - klo:19:21
Kun Munkkiliiga jää joulutauolle niin ajateltiin järjestää tällaista pientä viihdykettä Joulun ja Uuden vuoden väliin niille, jotka sitä haluavat.

Palkinnot
Tärkein ensin: Joulun kunniaksi jaetaan tasaisesti iloa palkintojen muodossa: Kaikkien osallistujien kesken arvotaan yhteensä 22 Aapeli-setelikoodia (11 parille): 16 kappaletta 13 taatelin ja 6 kappaletta 28 taatelin arvoisia.. Arvonta suoritetaan parikohtaisesti, eli onnen potkiessa parin kumpikin pelaaja saa koodin. Edellytyksenä arvontaan osallistumiselle on, että pari pelaa kunnialla loppuun kaikki alkulohkopelinsä.

Lisäksi molemmat turnauksen voittajaparissa pelanneet saavat koodeja 41 taatelin edestä, toiseksi sijoittuneessa parissa pelanneet 28 taatelin ja kolmannessa 13 taatelin edestä.

Jaossa on siis yhteensä huikea 540 taatelin potti! (=40€).

Aikataulut:
Turnaus on kaksipäiväinen. Alkulohkot pelataan keskiviikkona 28.12. 17:00 alkaen ja jatkopelit loppuotteluiden kera heti perään torstaina 29.12. myöskin 17:00 alkaen.

Tavoitteena olisi saada mukaan 12-20 paria, jotka arvottaisiin neljään 3-5 hengen lohkoon. Pelejä pelataan kahdessa huoneessa. A ja C lohko pelaavat ottelunsa ensin. Aikaa tähän varataan seuraavasti:
17:00-17:45 (=45min) jos kolmen hengen lohko, 17:00-18:30 (=1,5h)jos neljän hengen lohko ja 17:00-19:30 (=2,5h) jos viiden hengen lohko. Tämän jälkeen B ja D pelaavat vastaavasti omat pelinsä. Jokaista peliä seuraa valvoja, joka ottaa tulokset ylös.

Jokaisesta lohkosta selviää jatkoon seuraavalle päivälle 2 ensimmäistä eli yhteensä 8 klaania. Jatkolohkot E ja F pelataan seuraavasti.
E-lohko: 17:00 A1-B2, 17:15 B1-A2, 17:30 A2-B2, 17:45 A1-B1.
F-lohko: 18:00 C1-D2, 18:15 D1-C2, 18:30 C2-D2, 18:45 C1-D1.
Ykkösten pisteet kakkosia vastaan ja kakkosten pisteet ykkösiä vastaan alkulohkoista lasketaan mukaan jatkolohkojen taulukoihin.

Tulostenlaskentatauon jälkeen jatketaan välierillä.
19:30 E1-F2
19:45 F1-E2

20:00 Pronssiottelu
20:15 Finaali

Jos kuitenkin käy niin, että mukaan ilmoittautuu enemmän tai vähemmän pareja, niin varasuunnitelmat ovat olemassa.

Jos ilmoittautuneita on 21-23 niin 2-4 viimeisenä ilmoittautunutta karsivat ennen turnauksen alkua  omassa karsintalohkossaan viimeisestä alkulohkopaikasta. 24:llä tai sen ylittävällä osallistujamäärällä alkulohkot (8 kolmen parin lohkoa) jaetaan pelattavaksi kahtena erillisenä päivänä ja turnaus aloitetaan jo 27. päivä tiistaina

Jos taasen osallistujia on 7-11 niin turnaus pelataan kahdessa lohkossa. 3-6=> runkosarja ja finaali, 2 niin pelkkä ottelu ja 1 niin turnaus perutaan :)

Pelisäännöt:
Pelimoodi: jatkuva, ei konerajoituksia
Kartta: A- ja C- lohkot ovat viidakkolohkoja eli mappina on jungle. B- ja D -lohkot ovat saarilohkoja eli mappina on islands. Jatkopelit pelataan classicissa.
Pelataan 2 viiden minuutin erää, joiden välissä vaihdetaan puolta. Erien välissä on 1 minuutin tauko. Joka pelistä on jaossa 3p (erävoitot & kokonaispisteet).

Keskusvalloilla aloittaa se, joka on mainittu otteluohjelmassa ensin. Järjestys on arvottu etukäteen alkulohkoissa. Jatkolohkoissa lohkoykkönen aloittaa kv ja ykkösten ja kakkosten keskinäisissä peleissä kv:llä aloittaa se, jonka alkulohko on aakkosissa ensin. Jos pisteet lohkoissa menevät tasan niin ensiksi katsotaan keskinäisten pelien voittajat. Jos ne menevät ristiin niin tutkitaan +/- -kokonaispistetilastoa.

Yhdelle pelille on varattu aikaa siis 15 minuuttia, joten puuttuvia pelaajia odotellaan maksimissaan 5 minuuttia. Elleivät molemmat parin pelaajat ole paikalla tällöin, annetaan toiselle osapuolelle 100-0 -luovutusvoitto. Jos kummaltakin puuttuu pelaaja/pelaajat niin peliä ei pelata (=0 pistettä kummallekin). Jos 1. erässä pelaajia poistuu kesken erän niin erä pelataan loppuun 1 vs 2 tai 1 vs 1 pelinä, mutta toista erää ei pelata elleivät parit ole täysiä sitä ennen.

Kykkiminen eli kentällä piilottelu on yksiselitteisesti kiellettyä. Jos tätä tapahtuu, niin ensin annetaan varoitus. Jos kykkiminen jatkuu niin vastustajalle tuomitaan 100-0 -erävoitto.  Jos kykkimistä tapahtuu erän loppuhetkillä niin luovutusvoitto voidaan antaa myös ilman varoitusta, oli tilanne pelissä mikä hyvänsä.

Maahan lentäminen tiukassa paikassa ei ole kiellettyä.

Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen on käynnissä tästä hetkestä lukien aina keskiviikkoon 22.12. asti, jota seuraavana päivänä turnausohjelma julkistetaan ja salasanat alkulohkohuoneisiin lähetetään Aapelin y-viestillä kunkin parin ensiksimainitulle pelaajalle. Jos jotain odottamatonta tapahtuu niin paria saa vaihtaa tai uuden peliparin ottaa aina tuntia ennen turnausta asti, edellyttäen, että myös uusi pelaaja on rekisteröitynyt foorumeille.

Turnausjärjestäjän harkinnanvaraisella erikoisluvalla uuden peliparin saa ilmoittaa myös juuri ennen parin ensimmäistä peliä. Myös tässä tapauksessa foorumitunnus vaaditaan.

Ilmoittaudu täällä (http://munq.arkku.net/forum/index.php?topic=1894.0).

Tarvitsetko paria? Huutele täällä. (http://munq.arkku.net/forum/index.php?topic=1893.0)

Tähän avaukseen muu keskustelu turnauksesta.

Nyt alkaa kaikki olla kondiksessa turnausta varten. Pienen muutoksen tein vielä, eli pronssiottelu ja finaali pelataan 10 minuutin erillä. Spämmäilen tässä pikkuhiljaa vielä y-viestit kunkin parin ensinmainitulle henkilölle.

Osallistujat:

1. Mursut [MURSU]: Extraordinary + IneartheD
2. Gentti & Eikku [G&E]: Gents8 + visavi
3. MunQ? [MunQ?]: JussePal + latesofi
4. HevosVoimat [~HV~]: Snakettaja + Blackstorm69
5. Sunnuntaipelurit [K♥K]: Unrik + The Legend JJL
6. Jypittäjät [-JYP-]: Tohopka + Nalayana
7. Tonttuliinit <3 [Tomte]: Jazazka + ElvenSpells
8. Veterans [*V*]: Bondrago + -SnowFlake-
9. MestariMaserinMokkaMuhennos [MMMM]: -Maserking6vj + Yayoottenubs
10. Piimäheikit [Piimä]: Vata56 + green_
11. Husqvarna [hUsse]: Naggero + Booze
12. Storytime [yrotS]: Growwi + Hedgehog
13. Perunalaatikko [!P-L!]: Tengsinge + Koopa
14. ly [ly]: Adju + Novalog
15. ??? [???] juupeli k + Tuplanolla 10
16. siika [siika]: abisnail + ifreetti

Turnausaikataulu:

Keskiviikko 28/12/2011


Alkulohko A (jungle) (valvoja latesofi)

17:00   !P-L! -   MMMM
17:15   hUsse   -   yrots
17:30   yrots   -   MMMM
17:45   !P-L!   -   hUsse
18:00   MMMM   -   hUsse
18:15   !P-L!   -   yrots

Alkulohko B (islands) (valvoja latesofi)
18:30 Piimä   -   -JYP-
18:45 MunQ?   -   *V*
19:00 *V*   -   -JYP-
19:15 Piimä   -   MunQ?
19:30 -JYP-   -   MunQ?
19:45 Piimä   -   *V*

Alkulohko C (jungle) (valvoja Extraordinary)

17:00 Tomte   -   K♥K
17:15 ???   -   ly
17:30 ly   -   K♥K
17:45 Tomte   -   ???
18:00 K♥K   -   ???
18:15 Tomte   -   ly

Alkulohko D (islands) (valvoja Extraordinary)

18:30 MURSU   -   G&E
18:45 siika   -   ~HV~
19:00 ~HV~   -   G&E
19:15 MURSU   -   siika
19:30 G&E   -   siika
19:45 MURSU   -   ~HV~


Torstai 29/12/2011 (valvoja latesofi)

Jatkolohko E

18:00 !P-L!   -   *V*
18:15 Piimä   -   hUsse
18:30 hUsse   -   *V*
18:45 !P-L!   -   Piimä

Jatkolohko F

19:00 ly   -   Siika
19:15 MURSU   -   Tomte
19:30   Tomte   -   Siika
19:45 ly   -   MURSU

Välierät

20:30 E1   -   F2 (voittaja => G1, häviäjä => G2)
20:45 F1   -   E2 (voittaja => H1, häviäjä => H2)

Pronssiottelu

21:00   G2   -   H2

Finaali

21:30   G1   -   H1

Turnauksen tulostaulukot (https://docs.google.com/spreadsheet/pub?key=0Anya9lWG3u5AdEJmVGVSZWlXZHJlbnh3VDh3TW9nU2c&gid=0)

Sijoitukset:
1. ly [ly]: Adju + Novalog
2. Piimäheikit [Piimä]: Vata56 + green_
3. Perunalaatikko [!P-L!]: Tengsinge + Koopa
4. Mursut [MURSU]: Extraordinary + IneartheD
5. Tonttuliinit <3 [Tomte]: Jazazka + ElvenSpells
6. siika [siika]: abisnail + ifreetti
7.-8. Husqvarna [hUsse]: Naggero + Booze
7.-8. Veterans [*V*]: Bondrago + -SnowFlake-
9.-10. Storytime [yrotS]: Growwi + Hedgehog
9.-10. MunQ? [MunQ?]: JussePal + latesofi
11.-14. Sunnuntaipelurit [K♥K]: Unrik + The Legend JJL
11.-14. Gentti & Eikku [G&E]: Gents8 + visavi
11.-14. MestariMaserinMokkaMuhennos [MMMM]: -Maserking6vj + Yayoottenubs
11.-14. Jypittäjät [-JYP-]: Tohopka + Nalayana
15.-16. ??? [???] juupeli k + Tuplanolla 10 (kaikki ottelut luovutettu)
15.-16. HevosVoimat [~HV~]: Snakettaja + Blackstorm69 (kaikki ottelut luovutettu)

Sijat 9.-14 on vähän kyseenalaisia, mutta olkoon noin, ei ole niin suurta seksuaalista merkitystä käsittääkseni.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: kellonaika - 05.12.11 - klo:08:15
Saako tiimissä olla 3 pelaajaa? Jos toinen ei yllättäen pääsisikään.

Todella ikävää, jos oma pari joutuu pelaamaan yksin.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: latesofi - 05.12.11 - klo:18:19
Ei ole sallittua, valitan. Yksin muuten ei sääntöjen mukaan voikaan pelata.

Huomaa kuitenkin ilmoittautumisosion viimeinen virke:

"Jos jotain odottamatonta tapahtuu niin paria saa vaihtaa tai uuden peliparin ottaa aina tuntia ennen turnausta asti, edellyttäen, että myös uusi pelaaja on rekisteröitynyt foorumeille. "


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: kellonaika - 05.12.11 - klo:20:08
Jos esim. netti menee just ennen ottelun alkuu.. Olis loogisempaa, jos olis varapelaajamahdollisuus..

Tämä turnaus suosii vanhempia pelaajia, jotka voivat olla koneella pitkään yhtäjaksoisesti..

Onko mitään mahdollisuutta saada varapelaajamahdollisuutta?


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Unrik - 05.12.11 - klo:21:07
Teen vetoomuksen (ellet siis jo ole ostanut taateleita), ettet niitä ostakkaan, vaan pidät rahat itselläsi ja ostat niillä jotain kivaa. Sukulaisten joululahjoihin tuhlaat tai sitten vaikka uuden vuoden naposteltaviin. Musta tuntuu uskomattomalta, että sä oot näinkin kiintynyt tähän peliin, että oot valmis antamaan rahallisia palkintoja meille itseään täynnä oleville mulkuille jotka ei pysty antamaan muille läheskään samalla itsekeskeisemättömyydellä lahjoja mitä sinä annat.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: kellonaika - 05.12.11 - klo:21:34
Niin, jos esim. tämä varapelaajasysteemi sotkisi palkintoja, jätä ne suosiolla pois.. Kyllä ihan tarpeeksi tulee pelaajia ilman taatelipalkintojakin. Peli-ilo on se tärkein seikka? Ei palkinnot.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: latesofi - 06.12.11 - klo:12:16
Palkinnot on jo ostettu :)

Varapelaajamahdollisuus toisi mukanaan mahdollisen vaihtorumban ja sitä pakkaa en halua tähän sekoittaa (turnausaikataulu on melko kireä). Turnaus on suunniteltu niin, ettei yksikään joudu olemaan koneella 2,5h enempää, mikä ei nyt vielä ole mikään kohtuuton aika. Pitäisi järjestyä, jos vanhemmilla on edes jonkinlaista ymmärrystä.

Joten valitan kello, ei varapelaajamahdollisuutta.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: kellonaika - 06.12.11 - klo:13:05
Entäs mokkulalla pelaavat  :-\. Niiden turnaus on heti ohi, jos kerran netti katkeaa edes hetkeksi.  :(


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Xtrdnry - 06.12.11 - klo:13:11
Entäs mokkulalla pelaavat  :-\. Niiden turnaus on heti ohi, jos kerran netti katkeaa edes hetkeksi.  :(

Ei ole suinkaan turnauksen järjestäjän syy. Ymmärtänet että on mahdotonta järjestää tätä siten, että kaikki turnauksen piirteet sopivat täydellisesti kaikille.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: kellonaika - 06.12.11 - klo:13:38
Ei ole suinkaan turnauksen järjestäjän syy. Ymmärtänet että on mahdotonta järjestää tätä siten, että kaikki turnauksen piirteet sopivat täydellisesti kaikille.

Ei olekaan Laten syy ollenkaan. Ei vain ole tasapuolista näitä kohtaan. Mutta, jos kerran se on mahdotonta, niin ei voi mittää.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Elven - 06.12.11 - klo:15:13
Entäs mokkulalla pelaavat  :-\. Niiden turnaus on heti ohi, jos kerran netti katkeaa edes hetkeksi.  :(
Erityisesti mokkulisteilla on omat riskinsä ja lagaaminenkin on ilmeistä.
Eihän tämä olekaan mikään pakollinen turnaus.
Jos etukäteen tietää että netin takia homma saattaa kaatua alkuunsa, ei kannattane lähteä mukaan lainkaan.

Mun mielestä 3 pelaajaa voisi olla hyvä idea tosin, eli 1 olisi varalla. (Tai vaikka vaihtopelaaja erien välissä, ihan sama)


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: latesofi - 06.12.11 - klo:18:33
Ehdottomasti ei niin, että vaihtopelaajia erien välissä, tämä venyttäisi herkästi peliä. Ja haluan sen olevan nimenomaan niin, että samat kaksi pelaajaa pelaavat koko turnauksen ajan yhdessä.

Sen verran voisin tulla vastaan, että poistan tuon tunnin ilmoitusrajoituksen ennen turnausta. Eli uuden parin saa ilmoittaa mukaan ihan viimeiseen asti = ennen omaa ensimmäistä turnauspeliä. Edelleen tällä uudella parilla tulee olla tunnus rekisteröitynä foorumille. Kuulostaisko käyvältä?

Siitä en sitten vastaa, mitä ongelmia seuraa jos alkuperäinen pari ilmaantuukin seuraaviin peleihin paikalle, eikä saakaan pelata. Sen saa tämä uuden parinsa mukaan ilmoittanut selvitellä ihan itse hänen kanssaan.


Mitä tulee mokkulalla pelaamiseen niin jos hetkeksi katkeaakin yhteys niin se ei merkitse suoraan automaattista häviötä. Pari saa pelata erän loppuun yhdelläkin pelaajalla. Ja jos tämä katkennut osapuoli ehtii takaisin toiseen erään (minuutin tauko erien välissä huomioiden), niin ei mitään ongelmaa. Sitten jos ei ehdi niin toisesta erästä tuomitaan luovutus.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: kellonaika - 06.12.11 - klo:21:47
Ehdottomasti ei niin, että vaihtopelaajia erien välissä, tämä venyttäisi herkästi peliä. Ja haluan sen olevan nimenomaan niin, että samat kaksi pelaajaa pelaavat koko turnauksen ajan yhdessä.

Sen verran voisin tulla vastaan, että poistan tuon tunnin ilmoitusrajoituksen ennen turnausta. Eli uuden parin saa ilmoittaa mukaan ihan viimeiseen asti = ennen omaa ensimmäistä turnauspeliä. Edelleen tällä uudella parilla tulee olla tunnus rekisteröitynä foorumille. Kuulostaisko käyvältä?

Siitä en sitten vastaa, mitä ongelmia seuraa jos alkuperäinen pari ilmaantuukin seuraaviin peleihin paikalle, eikä saakaan pelata. Sen saa tämä uuden parinsa mukaan ilmoittanut selvitellä ihan itse hänen kanssaan.


Mitä tulee mokkulalla pelaamiseen niin jos hetkeksi katkeaakin yhteys niin se ei merkitse suoraan automaattista häviötä. Pari saa pelata erän loppuun yhdelläkin pelaajalla. Ja jos tämä katkennut osapuoli ehtii takaisin toiseen erään (minuutin tauko erien välissä huomioiden), niin ei mitään ongelmaa. Sitten jos ei ehdi niin toisesta erästä tuomitaan luovutus.

Juu, no. Itselläni ei ole tätä mokkulaa, mutta parilla kaverillani on, jotka pelaavat lentokkaa. En tiedä sitten aikovatko he tulla, vaikka haluaisivatkin.

Asia selvä, ei varapelaajia.  :)


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Naggero - 07.12.11 - klo:22:24
eli paria saa vaihdella mielenmukaan vaikka minsaa ennen matsia?


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: latesofi - 07.12.11 - klo:22:30
En vielä ainakaan lisännyt sitä sääntöä. Heitin vain ehdotuksena. Ikävä puoli siinä kieltämättä olisi, että siitä seurais helposti paljonkin lisäsäätöä, jota ei tällasessa turnauksessa adminina yhtään kaipaa.

Hyvä puoli taas olisi se, että poissaolijoiden aiheuttamat luovutusvoitot jäisivät minimiin.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Elven - 08.12.11 - klo:01:13
eli paria saa vaihdella mielenmukaan vaikka minsaa ennen matsia?
Jooh, eli valkkaat ensin itselles hyvän parin ja sit minsaa ennen matsii päätätkin et joku muu olis parempi. Olet ymmärtänyt oikein. Eka kerta kai sitäkin lajia  ::)


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: latesofi - 09.12.11 - klo:18:04
Jätän tuon sääntökohdan muuten ennalleen, mutta lisään siihen:
"Turnausjärjestäjän harkinnanvaraisella erikoisluvalla uuden peliparin saa ilmoittaa myös juuri ennen parin ensimmäistä peliä. Myös tässä tapauksessa foorumitunnus vaaditaan."

Ja tuo nyt tarkoittaa sitä, että jos alkuperäinen pari ilmaantuukin paikalle ensimmäisen pelin jälkeen, niin se on auttamatta myöhäistä hänen osallistumisensa kannalta.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: latesofi - 22.12.11 - klo:23:46
Nyt alkaa kaikki olla kondiksessa turnausta varten. Pienen muutoksen tein vielä, eli pronssiottelu ja finaali pelataan 10 minuutin erillä. Spämmäilen tässä pikkuhiljaa vielä y-viestit kunkin parin ensinmainitulle henkilölle.

Osallistujat:

1. Mursut [MURSU]: Extraordinary + ääliö94
2. Gentti & Eikku [G&E]: Gents8 + !!Ei Sitten!!)
3. MunQ? [MunQ?]: JussePal + latesofi
4. HevosVoimat [~HV~]: Snakettaja + Blackstorm69
5. Sunnuntaipelurit [K♥K]: Unrik + vernoon
6. Jypittäjät [-JYP-]: seva2 + Nalayana
7. Tonttuliinit <3 [Tomte]: Jazazka + Pinkset
8. Veterans [*V*]: Bondrago + -SnowFlake-
9. MestariMaserinMokkaMuhennos [MMMM]: -Maserking6vj + Yayoottenubs
10. Piimäheikit [Piimä]: Vata56 + kellonaika
11. Husqvarna [hUsse]: Naggero + Dementik
12. Storytime [yrotS]: Growwi + Hedgehog
13. Perunalaatikko [!P-L!]: Tengsinge + Koopa
14. ly [ly]: Adju + Novalog
15. ??? [???] juupeli k + Tuplanolla 10
16. siika [siika]: abisnail + ifreetti

Turnausaikataulu:

Keskiviikko 28/12/2011


Alkulohko A (jungle) (valvoja latesofi)

17:00   !P-L! -   MMMM
17:15   hUsse   -   yrots
17:30   yrots   -   MMMM
17:45   !P-L!   -   hUsse
18:00   MMMM   -   hUsse
18:15   !P-L!   -   yrots

Alkulohko B (islands) (valvoja latesofi)
18:30 Piimä   -   -JYP-
18:45 MunQ?   -   *V*
19:00 *V*   -   -JYP-
19:15 Piimä   -   MunQ?
19:30 -JYP-   -   MunQ?
19:45 Piimä   -   *V*

Alkulohko C (jungle) (valvoja Extraordinary)

17:00 Tomte   -   K♥K
17:15 ???   -   ly
17:30 ly   -   K♥K
17:45 Tomte   -   ???
18:00 K♥K   -   ???
18:15 Tomte   -   ly

Alkulohko D (islands) (valvoja Extraordinary)

18:30 MURSU   -   G&E
18:45 siika   -   ~HV~
19:00 ~HV~   -   G&E
19:15 MURSU   -   siika
19:30 G&E   -   siika
19:45 MURSU   -   ~HV~


Torstai 29/12/2011 (valvoja latesofi)

Jatkolohko E

17:00 A1   -   B2
17:15 B1   -   A2
17:30 A2   -   B2
17:45 A1   -   B1

Jatkolohko F

18:00 C1   -   D2
18:15 D1   -   C2
18:30 C2   -   D2
18:45 C1   -   D1

Välierät

19:30 E1   -   F2 (voittaja => G1, häviäjä => G2)
19:45 F1   -   E2 (voittaja => H1, häviäjä => H2)

Pronssiottelu

20:00   G2   -   H2

Finaali

20:30   G1   -   H1

Turnauksen tulostaulukot (https://docs.google.com/spreadsheet/pub?key=0Anya9lWG3u5AdDVRWUFXODZ3aDdEUFQ0NlM2OU5abGc&gid=8)




Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Xtrdnry - 23.12.11 - klo:00:11
Oletan että me kuitenki valvotaan toisemme pelit päittäin? Vastustaja tuskin tykkää siitä että pelaaja valvoo oman pelinsä... :P


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: latesofi - 23.12.11 - klo:00:17
Jatkopeleissä näin voidaan toimia, mutta käytännössä alkupeleissä sen välttäminen aiheuttais turhaa säätöä. Eli puolueetonta valvontaa sitten vain :) Ja katsojia kyllä riittää että ei siinä kotiinpäin kannata vetää!


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Elven - 23.12.11 - klo:01:20
Ja mikäli jollakulla kävi niin hassusti että pari ei pääsekään pelaamaan, voi kysyä vaikka minua kaveriksi. Enhän minä mitään osaa (senhän kertoo jo sekin että kukaan ei halunnut minua pariksi) mutta luultavasti spectaan parit taistelut ja olen valmis auttamaan jotta ilmoittaunut hemmo pääsisi pelaamaan jos tarvitaan, ihan miten vain  :)


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: kellonaika - 23.12.11 - klo:08:00
Miksei meil oo matsii Jypii vastaa..?

Alkulohko B (islands) (valvoja latesofi)

18:45 MunQ?   -   *V*
19:00 *V*   -   -JYP-
19:15 Piimä   -   MunQ?
19:30 -JYP-   -   MunQ?
19:45 Piimä   -   *V*


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: -SnowFlake- - 23.12.11 - klo:14:00
Miksei meil oo matsii Jypii vastaa..?
Unohtunut varmaan laittaa se sinne :>


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: latesofi - 23.12.11 - klo:19:13
Tuolla tulostaulukoissa (https://docs.google.com/spreadsheet/pub?key=0Anya9lWG3u5AdDVRWUFXODZ3aDdEUFQ0NlM2OU5abGc&gid=1) toi peli näkyy :) Eli kun kopioin ne sieltä niin jostain syystä oli jäänyt se ensimmäinen peli pois, mutta lisäilenpä sen nyt tuohonki. Kiitos huomautuksesta.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Jazazka - 26.12.11 - klo:20:33
Saattaa olla, ettei pinkset voi pelata pariturneessa parinani ellei pääse serkun koneella pelaamaan. Joten, olisiko poikkeuslupa tässä tilanteessa mahdollinen? Kysyin jo varalle ihmistä ja hän suostui ja kyseinen henkilö on ElvenSpells.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: latesofi - 26.12.11 - klo:20:48
Poikkeuslupa myönnetty.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: juupeli - 27.12.11 - klo:22:32
Voiko meidän pelejä pelata vähän myöhemmin. Pääsen paikalle vasta 20 yli 5


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Tengsinges - 27.12.11 - klo:22:35
Voiko meidän pelejä pelata vähän myöhemmin. Pääsen paikalle vasta 20 yli 5
Adjuakaan ei ole vähään aikaa näkynyt (varmaa sähkökatkos) joten pahoin pelkään että turnauksesta tulee iso pannukakku.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Xtrdnry - 28.12.11 - klo:14:12
Koska Ääliö on mökillä, tulee IneartheD hänen tilalleen Mursuihin.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: kellonaika - 28.12.11 - klo:15:05
Pelaan tän turnauksen green_ hahmolla.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: latesofi - 28.12.11 - klo:15:47
Adjuakaan ei ole vähään aikaa näkynyt (varmaa sähkökatkos) joten pahoin pelkään että turnauksesta tulee iso pannukakku.
Näkyi tuo viime yönä olleen paikalla, tosin viestisi lähetyksen jälkeen, mutta kuitenkin. Sähkökatkot olivat kyllä hieman odottamaton ikävä yllätys, joilla voi olla vaikutusta, mutta toivotaan parasta.

Pelaan tän turnauksen green_ hahmolla.
Ok.

Voiko meidän pelejä pelata vähän myöhemmin. Pääsen paikalle vasta 20 yli 5

Ensimmäinen pelinne alkaisi 15 yli 5, joten eiköhän sen verran voida venyttää sen alkamista kun näin etukäteen ilmoitit. Samoin jos Tengin pari Koopa myöhästyy vähän ensimmäisestä pelistä niin odotetaan, kun siitä ilmoitettiin etukäteen.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Velo - 28.12.11 - klo:16:13
Seva ei taida päästä tänään paikalle joten valihen hänen tilalleen parikseni Tohopkan. :) Fooruilla nick siis lodureu hänellä.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: juupeli - 28.12.11 - klo:18:56
Pahoittelen turhaa säätämistä takiani. Pääsin paikalle kylää 20 yli, mutta minulle tuli yllättävä meno. Ja sori tupla.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Gents8 - 28.12.11 - klo:19:46
Saanen kiittää Visavia jonka ansiosta minulla oli hauskaa ja pääsin osallistumaan kisaan muiden iloiksi.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Velo - 28.12.11 - klo:19:59
Huoh, oma pelini tässä enite ottaa päähä. Toho pelas iha hyvi, minä en. Ehkä mun olis viisaampi ens kerra skipata tälläne, ei miust oo näis pelaajks. o.-


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: latesofi - 28.12.11 - klo:22:08
Huomisen pelit siirretään alkamaan kuudelta. Pahoittelut tästä pienestä aikataulumuutoksesta.

Jatkolohko E

18:00 !P-L!   -   *V*
18:15 Piimä   -   hUsse
18:30 hUsse   -   *V*
18:45 !P-L!   -   Piimä

Jatkolohko F

19:00 ly   -   Siika
19:15 MURSU   -   Tomte
19:30   Tomte   -   Siika
19:45 ly   -   MURSU

Välierät

20:30 E1   -   F2 (voittaja => G1, häviäjä => G2)
20:45 F1   -   E2 (voittaja => H1, häviäjä => H2)

Pronssiottelu

21:00   G2   -   H2

Finaali

21:30   G1   -   H1


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Tengsinges - 29.12.11 - klo:08:05
Mikä tuon "kokonaispisteet" taulukon idea on? Miksei siihen ole miinustettu vastustajien pisteitä? Tämä suosii niitä joukkueita jotka antavat helppoja pisteitä.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: kellonaika - 29.12.11 - klo:08:32
Siis mitä ihmettä? Pronssi ja finaaliottelu noin myöhään? Jos Piimät johonkin noista pääsee niin todella epätodennäköisesti voidaan pelata.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: latesofi - 29.12.11 - klo:14:59
Siis mitä ihmettä? Pronssi ja finaaliottelu noin myöhään? Jos Piimät johonkin noista pääsee niin todella epätodennäköisesti voidaan pelata.

Tuo aikataulu tälle päivälle on suuntaa antava, turnauksen loppu on suunniteltu varsin väljäksi. Tulostenlaskentatauko ei todennäköisesti kestä noin kauaa ja pronssipeli ei kestä puoltaa tuntia, joka sille on varattu aikaa. Eli pelejä voidaan alkaa pelata heti kun on valmista jos kaikki ovat paikalla. Ja  en pitäis mahdottomana ajatuksena myöskään finaalin tai pronssipelin siirtämistä seuraavalle päivälle, jos vain pääsette sopuun siitä.

Tosin, jos pareja olisi ilmoittautunut turnaukseen 17-20 niin väistämättä viimeiset alkulohkopelit olisivat päättyneet vasta noin kymmeneltä ja tämä kävi ilmi myös turnauksen alkuperäisestä aikataulusta. Joten sen ei olis ainakaan pitänyt tulla yllätyksenä.

Mikä tuon "kokonaispisteet" taulukon idea on? Miksei siihen ole miinustettu vastustajien pisteitä? Tämä suosii niitä joukkueita jotka antavat helppoja pisteitä.

Se oli kesken jäänyt ajatus. Säännöissä siis lukee näin "Jos pisteet lohkoissa menevät tasan niin ensiksi katsotaan keskinäisten pelien voittajat. Jos ne menevät ristiin niin tutkitaan +/- -kokonaispistetilastoa."

Eli kokonaispistetaulukko on turha ja myös sen laskut ovat virheellisiä johtuen samasta syystä kuin eräpisteet olivat turhia. Sen suhteen syytän googledocsin outoa toimintaa verrattuna koneellani olevaan laskentataulukkoon, jota en tosiaan osannut ennakoida ja joka sen vuoksi jäi etukäteen testaamatta vaikka muuten tulostenlaskennan toimintaa testailinkin. Muutan sen vielä tänään ennen turnausta +/- taulukoksi ja korjaan laskut oikeellisiksi.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Bondrago - 29.12.11 - klo:15:17
Harmi kun nuo pelit siirrettiin aikaisemmaksi. En ole kotona vielä 18.00, ehkä 18.40.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: -SnowFlake- - 29.12.11 - klo:15:35
Bondrago kirjoitti 29.12.2011 15:26
Etsipä uus pari ku en pääse klo 18. Se nääs siirrettiin aikaisemmaksi.

(Jos) bond ei ehdi,niin FriendlyC on hänen tilalla,mutta friendly saattaa tulla.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: latesofi - 29.12.11 - klo:16:00
Harmi kun nuo pelit siirrettiin aikaisemmaksi. En ole kotona vielä 18.00, ehkä 18.40.

Siis, pelit siirrettiin tuntia alkuperäistä myöhäisemmäksi, ei aikaisemmaksi. Ja tuuraajien käyttö tai parin vaihto ei edelleenkään ole sallittua kesken turnauksen vaan sama pari pelaa turnauksen läpi. Olen ottanut tämän suhteen tiukan linjan ja se myös pitää, valitan. Otan vastuun myös siitä, jos turnaus tämän myötä latistuu hieman.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: -SnowFlake- - 29.12.11 - klo:16:19
Noh eipä tuo ainakaan minua haittaa.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: latesofi - 29.12.11 - klo:17:40
Uusi linkki turnauksen tulostaulukoihin (https://docs.google.com/spreadsheet/pub?key=0Anya9lWG3u5AdEJmVGVSZWlXZHJlbnh3VDh3TW9nU2c&gid=0). Tällä kertaa kaiken pitäisi olla kohdillaan +/- -tilastoja myöten.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Xtrdnry - 29.12.11 - klo:21:45
Onnittelut Novalle ja Adjulle (lol) turnauksen voitosta!

Kiitän omasta puolestani myös kaikkia osallistujia tasokkaasta pelistä. :)


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: latesofi - 29.12.11 - klo:22:10
Sijoitukset:
1. ly [ly]: Adju + Novalog
2. Piimäheikit [Piimä]: Vata56 + green_
3. Perunalaatikko [!P-L!]: Tengsinge + Koopa
4. Mursut [MURSU]: Extraordinary + IneartheD
5. Tonttuliinit <3 [Tomte]: Jazazka + ElvenSpells
6. siika [siika]: abisnail + ifreetti
7.-8. Husqvarna [hUsse]: Naggero + Booze
7.-8. Veterans [*V*]: Bondrago + -SnowFlake-
9.-10. Storytime [yrotS]: Growwi + Hedgehog
9.-10. MunQ? [MunQ?]: JussePal + latesofi
11.-14. Sunnuntaipelurit [K♥K]: Unrik + The Legend JJL
11.-14. Gentti & Eikku [G&E]: Gents8 + visavi
11.-14. MestariMaserinMokkaMuhennos [MMMM]: -Maserking6vj + Yayoottenubs
11.-14. Jypittäjät [-JYP-]: Tohopka + Nalayana
15.-16. ??? [???] juupeli k + Tuplanolla 10 (kaikki ottelut luovutettu)
15.-16. HevosVoimat [~HV~]: Snakettaja + Blackstorm69 (kaikki ottelut luovutettu)

Sijat 9.-14 on vähän kyseenalaisia, mutta olkoon noin, ei ole niin suurta seksuaalista merkitystä käsittääkseni.

Turnauksen järjestäjän haluan kiittää kaikkia osallistujia, jotka paikalle tulivat. Samoin erityiskiitokset Extralle, joka toimi toisena turnausvalvojana alkulohkopäivänä, ilman häntä olisin ollut pulassa :)

Pahoittelut myös pienistä teknisistä ongelmista tulospalvelussa avauspäivänä. Johtuivat siis pitkälti Googledocsin laskentataulukon odottamattomasta käytöksestä verrattuna taulukkolaskentaohjelman käyttäytymiseen.

Kaiken kaikkiaan turnaus meni mielestäni jokseenkin odotusten mukaan. Aina on toki kehittämistä ja jälkiviisas voi olla. Joten kaipaan vapaata, mutta mieluiten rakentavaa palautetta turnauksesta, mahdollisia tulevia turnauksia ajatellen myöskin. Voisin melkeinpä luvata, ettei tämä viimeiseksi pariturnaukseksi jäänyt.


P.S. Palkinnot tulee postissa viimeistään huomenna.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: juupeli - 29.12.11 - klo:23:00
Lohdutan !P-L! : lää sillä että jos olisitte hävinneet Piimälle E lohkossa niin olisitte olleet luutavimmin hopealla. Kätevää eikö ???


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: kellonaika - 30.12.11 - klo:08:28
Juuh. Mukava turnaus oli  :D.

Kiitokset turnauksesta ja erityiskiitokset Latelle ja ihanalle parilleni Vatalle :).

Pahoitteluni siitä, että jouduin lähtemään ja oli teknisiä ongelmia, mutta en voinut tehdä sille asialle mitään.

Niin ja onnittelut Novalle ja Adjulle :).

E: Onnittelut myös Tengille ja Koopalle pronssista.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Tengsinges - 30.12.11 - klo:08:34
Tässä (http://imageshack.us/photo/my-images/607/uuuhr.jpg/) taitaa olla syy häviöömme välierässä. Itselläni oli myös väärän väriset sukat jalassa.
Huom. Kuvalinkki sisältää materiaalia mikä ei välttämättä sovi perheen pienimmille.

Onnittelut kengulle ja koopalle turnauksen voitosta!
Kiitoksia ja onnittelut teille hopeasta.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Velo - 30.12.11 - klo:09:25
Jeps, onnee voittajille, oma pelini oli hävettävän heikkoa mutta vastuksetkin sattui olemaan turhan kovia paloja joten eipä voinut mitään. ^^


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Jazazka - 30.12.11 - klo:13:30
Onnea turnauksen mitalli kolmikolle ja kiitoksia mukavasta turnauksesta. Lepposa meininki oli ja turnaus sujui joten kuten mallikkaasti. Viime päivien myrsky vaikeutti vähäsen tietenkin joidenkin pelejä. Ihme, ettei tänne lappiin asti myrsky yltänyt. Omalta osaltani pelit menivät ihan mallikkaasti, viides sija hieno saavutus. Lisää näitä ja pienellä hiomisella tästä saadaan oikein mukava piristys ruiske ML ohjelmaan näin tauoille.  :)


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Elven - 30.12.11 - klo:14:04
Onnea turnauksen mitalli kolmikolle ja kiitoksia mukavasta turnauksesta. Lepposa meininki oli ja turnaus sujui joten kuten mallikkaasti. Viime päivien myrsky vaikeutti vähäsen tietenkin joidenkin pelejä. Ihme, ettei tänne lappiin asti myrsky yltänyt. Omalta osaltani pelit menivät ihan mallikkaasti, viides sija hieno saavutus. Lisää näitä ja pienellä hiomisella tästä saadaan oikein mukava piristys ruiske ML ohjelmaan näin tauoille.  :)
Kiitos Jazka että sain olla parisi. Pari KV erää sujui oikein mallikkaasti!  :)
Paremminkin olisi voinut mennä kyllä, etenkin minulla YV puolella, ei oikein YV koneet ole hallussa. 5. sija ihan kiva silti. Vielä kun olisi osannut pari kertaa laskeutuakin (ja olla rissettämäti omaa alas parisen kertaa) :D


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Jazazka - 30.12.11 - klo:19:22
Niinpä. Parantamisen varaa löytyy aina. Mikään suoritus ei ole aina täydellinen. YV vähä huolestuttaa, mut kyl se siitä kun vaan pelaa.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: latesofi - 31.12.11 - klo:19:52
Yksi kysymys olisi tulevia turnauksia ajatellen. Jos aihe on sydäntäsi lähellä niin ota kantaa.

Eli, jos luovutusvoittojen ja peruttujen pelien vähentämiseksi olisin sallimassa joko varapelaajan ilmoittamisen tai 1 vs 2 -pelit, niin kumpi olisi parempi vaihtoehto? Vai olisiko parasta pitää nykyinen sääntö voimassa?

Varapelaajaa käytettäessä kesken ottelun ei saisi tehdä vaihtoja.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: Velo - 31.12.11 - klo:20:34
Ite kannatan varapelaajaa :) Järkevämpi kuin 1vs2 - eihän se ole pariturnaus jos joku yksin pieksee kahta muuta.


Otsikko: Vs: Välipäivien pariturnee
Kirjoitti: latesofi - 31.12.11 - klo:21:38
Ite kannatan varapelaajaa :) Järkevämpi kuin 1vs2 - eihän se ole pariturnaus jos joku yksin pieksee kahta muuta.

Tähän voi silti todeta sen, että yksi hyvä ei pärjää kahdelle hyvälle, vaikka kahta huonompaa saattaisikin piestä.