Munkkiliiga

Arkisto => Vanhat uutiset => Aiheen aloitti: Tengsinges - 10.01.12 - klo:15:12



Otsikko: Tuleva kausi
Kirjoitti: Tengsinges - 10.01.12 - klo:15:12
Kun tuossa aikaisemmin tiedusteltiin jo ensi kaudesta on lyhyen infopaketin aika. Teidän pelaajien ansiosta liigaa aiotaan kasvattaa ja uusia ihmisiä pyritään tuomaan toimintaan mukaan. Ensi kaudella Munkkiliigaa pelataan tavalla mitä ei ole aikaisemmin nähty, jotain ainutlaatuista on siis luvassa. Nykyisten tietojen mukaan seuraavalle kaudelle on tulossa noin 12 klaania (!!!), huikeasti on menty eteenpäin siitä mitä hetki sitten oli.

Ensimmäinen kierros nähtäneen 11.03 ja ilmottautuminen ensi kaudelle alkaa jo kuukauden päästä.

Sitten siihen sarjajärjestelmään mistä mainitsin aikaisemmin, liigaan otetaan mukaan joko 10 tai 12 klaania riippuen ilmottautuneista. Joukkueet jaetaan kahteen lohkoon niin että viime kaudella parhaiten esiintyneet jakautuvat tasan. Tällä pyritään luomaan mahdollisimman tasaiset lohkot. Loput arvotaan admineiden toimesta ja lohkot ovat valmiita. Sekä A että B lohkosta etenee kolme joukkuetta jatkosarjaan kun taas pudonneet pelaavat oman jatkosarjansa. Ylemmässä jatkosarjassa kaikki kohtaavat vastustajat mitä vastaan eivät ole aikaisemmin pelanneet ja neljä parasta etenee play-offeihin taistelemaan Munkkiliigan mestaruudesta. Ylemmässä jatkosarjassa sijoille viisi ja kuusi sijoittuneet kamppailevat B-sarjan mestaruudesta alemman jatkosarjan ensimmäiseksi ja toiseksi sijoittuneiden kesken. Kauden päättääksi kruunataan siis kaksi mestaria.

Klaanien lisääntyminen aiheuttaa otteluiden määrän nousemisen. Liiga tulee asettamaan kuusi ottelua pelattavaksi joka Sunnuntaille niin että kaksi ottelua pelataan samaan aikaan. Tämän takia liiga on värvännyt valvojiksi Bondragon, Jazazkan, IneartheDin ja Nalayanan. He tulevat jatkossa olemaan otteluiden valvojina mikäli liigan admineita ei ole tarpeeksi käytettävänä. Iso kiitos heille tähän virkaan suostumisesta ja liigan eteenpäin viemisen mahdollistamisesta.

Lopuksi ilmoitan että Snakettaja on pelikiellossa seuraavasta ottelussa syynä asiaton käytös F.L-Dash kamppailussa. Vastaavaan käytökseen tullaan puuttumaan jatkossakin ja seuraava askel on hänen sulkeminen ulos liigasta.